perjantai 15. heinäkuuta 2011

Eka kerta

Kesällä alkoi armoton yritys saada toutainta perholla. Olin vasta saanut perhovavan käteen enkä tiennyt yhtään mitä sillä olisi pitänyt tehdä.

Perhoja olin sitonut jo muutamia ennen kuin edes harkitsin välineiden ostamista koska mielestäni se vaan oli niin hauskaa puuhaa ja on yhä edelleen.

Vähitellen aloin oppimaan miten sillä välineellä oikein pitää heittää ja sain perhot jo muutaman metrin päähän heitettyä. Aloitin koko homman pintaperhoilla tietämättä yhtään mikä oikeasti voisi kaloille kelvata.

Yksi kaunis ilta olin heittämässä vaaksiais-imitaatio perhoa nopolankosken loppupäässä. Heittoharjoitteluahan se ainoastaan oli siihen asti kunnes perhon kohdalla näkyi vain pyörteet ja tein heti vastaiskun, kuin jostain amerikkalaisesta kalastusohjelmasta, tätä ei nyt karkuuteta! Siinä olikin hetken ihmettelemistä, kun ihan oikeasti siiman päässä tuntui joku kala o.O Onneksi kala pysyi hyvin kiinni ja elämäni ensimmäinen kala perholla oli ylhäällä jeiiii. Se oli turpa, jonka paino oli 600g.

----



First time

This summer it began: a grim attempt to catch asp with fly. I had just got a fly fishing rod in my hands, and had no clue of what to do with it.

However, I had tied few flies already before I even considered purchasing the equipment, for I thought it was great fun, and, of course, it still is.

Gradually I started to learn the tactics of how to cast fly fishing gear, and casting length was already few meters. I commenced the whole thing with dry flies without having the foggiest idea of what could actually work with the fish.

In one beautiful evening, I was casting crane fly- imitation at the end of Nopolankoski. It was merely practicing, at least until there was those twirls in the water at the exact spot where my fly was supposed to be. I made a counteraction, it was just like from those American fishing programs, and this one wouldn’t get away! I was quite amazed when there actually was a fish at the end of the fishing line o.O Luckily, the fish was steadily stuck and I had caught my first fish by fly fishing, yayyyy! It was a chub, and its weight was 600g.


4 kommenttia:

  1. Asiallisen oloinen blogi,hyvää settiä!!!
    jännä homma toi että jostain syystä eka PERHOkala pysyy pitkään muistissa.Johtuisikohan siitä ettei ekaks tiedä yhtään miltä tärppi tulee tuntumaan ja sitten yhtäkkiä PAM,se tunne kun on varma että kala on kiinni?

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Djuza. Kyllä mulla tulee ainakin pysymään koko loppuelämäni muistissa tuo ensimmäinen kala. En osannut yhtään odottaa miltä se tuntuu, kun se kala siellä päässä on eli se varmasti on osaksi syynä siihen miksi se on unohtumaton tapahtuma.

    VastaaPoista
  3. Ikuna en ole toutainta saannut ja nyt kun huomasin tällaisen blogin niin avot. Lisään sinun blogisi sivujeni blogilistaan mitä seuraan niin näen edesottamuksesi ja samalla voin haaveilla moisesta taistelijasta siiman päässä. T:Taimenmies (taimenmies.blogspot.vom

    VastaaPoista
  4. Kiitokset Juha mielenkiinnosta. Se on on kyllä kova taistelija ja joka kerta rantaan mennessä se itselläkin on haaveena. Sen saaminen ei ole edes kuukausittaista herkkua. Keväällä mahdollisuus saada useampikin samana päivänä, mutta muuten hyvin vaikea kala jallittaa.

    VastaaPoista